Päivähoitolain uudistus on torso

Saamiemme ennakkotietojen mukaan pian eduskunnan käsittelyyn tuleva päivähoitolain uudistus on jäämässä torsoksi. Yli 30 vuotta vanhan lain kokonaisuudistuksen sijasta ollaan toteuttamassa vain kosmeettista osauudistusta. Kaivattua uudistusta päivähoidon ryhmäkokosäädöksiin ei ole luvassa.

On käsittämätöntä, että esityksestä puuttuu Vanhasen hallitusohjelman tärkeä lupaus, että päivähoitoon määritellään enimmäisryhmäkoko. Varhaiskasvatuksen laadun turvaamiseksi on välttämätöntä, että on olemassa riittävän selkeät säännökset siitä, että päiväkodeissa on tarpeeksi aikuisia lapsia kohden. Tätä tavoitetta ei millään pienellä viilauksella saavuteta.
Hallituksen on täydennettävä lakiesitystään ennen kuin se annetaan eduskunnalle. Ryhmäkoko-ongelman korjaamisen lisäksi on kiirehdittävä päivähoitolain kokonaisuudistusta. Sen tarve on todettu lukuisissa eri asiakirjoissa, kuten sosiaali- ja terveysministeriön perhepoliittisessa strategiassa, varhaiskasvatustyöryhmän muistiossa, varhaiskasvatuksen linjauksissa ja sosiaalialan loppuraportissa. On kummallista, että hallitus ei ole ottanut näistä onkeensa.

On päivän selvää, että kymmeniä vuotta vanha päivähoitolaki ei vastaa enää tämän päivän tarpeita. Siksi on viivytyksettä laadittava kokonaan uusi varhaiskasvatuslaki, joka turvaa kaikille lapsille laadukkaat palvelut.

Sari Sarkomaa
kansanedustaja (kok)
Helsinki

Raija Vahasalo
kansanedustaja (kok)
Kirkkonummi

Iltalehti 04.10.2006, Suorat sanat, sivu 19

Leave a Reply