Kokoomuksen Vahasalo: Rakenneuudistusten fokus on mietittävä tarkoin

Tiedote 10.8.2013
Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen Vahasalo: Rakenneuudistusten fokus on mietittävä tarkoin

Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo vaatii hallituksen rakennetoimilta vaikuttavuutta. “Toimenpiteitä ei tule tehdä vain otsikoiden vuoksi”, Vahasalo painottaa.

Vahasalon mukaan mm. ministeri Ihalaisen esiin nostama oppivelvollisuusiän nostaminen on yksi esimerkki toimenpiteestä, jossa hyvä tarkoitus voi tosiasiassa johtaa aivan päinvastaiseen lopputulokseen. “Tässä esitetään tehotonta lisälusimista nuorelle ja helposti vain siirretään nuoren ongelmia eteenpäin”, Vahasalo muistuttaa. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret pinnaavat jo nykyisen oppivelvollisuuden aikana peruskoulussa tai keskeyttävät toisen asteen opintonsa.“Miten nämä nuoret tavoitetaan paremmin vain pidentämällä oppivelvollisuutta”, Vahasalo kysyy.

Vahasalon mukaan vaikuttavampia tuloksia saataisiin tekemällä rakenteelliset uudistukset koulupuolella: kohdentamalla opiskelupaikkoja entistä tehokkaammin sinne, missä on eniten nuoria ja luomalla uusia polkuja. Esimerkiksi oppisopimusjärjestelmän rinnalle olisi tärkeä saada pikaisesti koulutustyösuhdejärjestelmä, joka varmasti lisäisi oppisopimuspaikkoja.  “Oppivelvollisuus ilman riittäviä opiskelupaikkoja on turha vaatimus”, Vahasalo sanoo.

Lisäksi Vahasalon mukaan on jatkettava panostuksia nuorisotakuuseen. “Syrjäytymisen syyt ovat erilaisia ja tästä syystä tarvitaan henkilökohtaista ohjausta ja erilaisia vaihtoehtoja peruskoulun jälkeen. Yksi standardiratkaisu ei sovi kaikille,” Vahasalo painottaa.

Vahasalon mukaan hyviä tuloksia yksilöllisistä ratkaisuista on saatu esimerkiksi etsivällä nuorisotyöllä. “Tällöin joku aikuinen oikeasti tapaa nuoren useaan otteeseen, seuraa hänen etenemistään ja kertoo ja rohkaisee erilaisiin koulutus-, työ-, tai harjoitteluvaihtoehtoihin”, Vahasalo kiittelee.

Lisätietoja: Raija Vahasalo 050 511 3090

Leave a Reply