Archive for the ‘Kuntalehti’ Category

Sivistysvaliokunnan Vahasalo: Pärjätään nykyiselläkin lailla

Maanantai, Maaliskuu 9th, 2015

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) oli harmissaan hallituksen yksimielisen lakiesityksen kaatumisesta, mutta vakuutti nykyiselläkin lailla pärjättävän opetuskentän murroksessa.

-Nykyinen lakikin antaa ministeriölle mahdollisuuden ottaa oppilaitokselta järjestämislupa pois, mikäli lain edellyttävät vaatimukset eivät täytä. Lukioiden rahoituslaki läpäisi sivistysvaliokunnan perjantaina ja se tulee myös omalta osaltaan ohjaamaan tosi paljon toimintaa, Vahasalo arvioi.

Perjantain opposition jäsenten ulosmarssin jälkeen valiokunta jatkoi lakiesityksen käsittelyä maanantaiaamuna yhdeksältä. Kello kuitenkin oli tällä kertaa parlamentaarista käsittelyä vikkelämpi.

-Aika loppui kesken. Puhemiesneuvosto ei myöntänyt enää lisäaikaa käsittelyyn. Käytimme kaiken sen ajan, minkä saimme, mutta se ei riittänyt, Raija Vahasalo totesi Kuntalehdelle puhelimitse.

Lue lisää: Kuntalehti 9.3.2015

Lue lisää: kuntalehti.fi 9.3.2015