Archive for Tammikuu, 2013

Raija Vahasalo puolustaa koulujen uskonnonopetusta

Tiistai, Tammikuu 29th, 2013

– Uskonto on vahva osa järjestelmäämme ja meidän pitää olla siitä ylpeitä, sanoo eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.). 

– Muut on aina todella ylpeitä siitä omasta uskonnostaan ja arvostavat sitä, kyllä meidänkin täytyy olla siitä ylpeitä samalla lailla, Raija Vahasalo painottaa Verkkouutisille.

Tampereen ja Helsingin vapaa-ajattelijat ovat perustaneet pakkouskonto.fi-sivuston kritisoimaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien lasten pakollista uskonnonopetusta peruskouluissa.

Vahasalo puolustaa kuitenkin koulujen uskonnonopetusta. Hän muistuttaa, että Suomessa kirkko ja valtio ovat tiiviisti yhteistyössä.

– On tärkeää tuntea oma uskonto, Vahasalo sanoo.

Lue lisää: Verkkouutiset 29.01.2013

Haapaniemi vetäytyi, Vahasalosta Kirkkonummen kunnanhallituksen puheenjohtaja

Tiistai, Tammikuu 29th, 2013

Timo Haapaniemi lähetti kunnanvaltuustolle 25.1.2013 päivätyn viestin, jossa hän ilmoitti vetäytyvänsä häneen kohdistuneiden epäilyjen vuoksi kaikista poliittisista luottamustoimista toistaiseksi. Näin ollen kokoomus pääsi viikonlopun aikana rakentamaan uuden listan puolueensa ehdokkaiksi kunnan eri luottamustoimiin ja valtuusto pääsi hyväksymään kaikkien ryhmien ehdotukset yksimielisesti.

[..] Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ja pitkäaikainen Kirkkonummen kunnanhallituksen jäsen Raija Vahasalo, joka kuntavaaleissa sai lähes yhtä paljon ääniä kuin Timo Haapaniemi. Vahasalo on monessa asiassa ollut eri mieltä kuin edellinen kunnanhallituksen puheenjohtaja. On mielenkiintoista nähdä, vaikuttavatko näkemyserot myös päätöksentekoon.

Lue lisää: Verkkonummi 29.1.2013

Raija Vahasalo leder styrelsearbetet

Maanantai, Tammikuu 28th, 2013

Att Timo Haapaniemi avsäger sig alla förtroendeuppdrag så länge som polisutredningen kring hans tomtaffärer pågår kom som en överraskning på kvällens fullmäktigemöte i Kyrkslätt. Raija Vahasalo hade ändå inget emot att bli ordförande för kommunstyrelsen.

– Äntligen är det en kvinna som sitter på en av de viktigaste posterna i kommunen. Under den senaste fullmäktigeperioden var ledarna enbart män, utbrister Raija Vahasalo spontant då hon ombeds kommentera sin nya post som kommunstyrelsens ordförande.
Enligt Vahasalo var Haapaniemis val att stiga åt sidan det enda rätta just nu, trots att han juridiskt sett hade kunnat bli vald till ordförande för styrelsen.
– Förtroendet för honom hade varit bristande ifall han hade blivit vald trots allt. Det här var det bästa som kunde ske både för styrelsen, men också för vårt parti och hela kommunen.

Läs mer: Västra Nyland 28.1.2013

Aloite lukukausimaksuista aiheuttaa hämminkiä eduskunnassa

Tiistai, Tammikuu 8th, 2013

Lakialoite ulkomaalaisten eli lähinnä Eta- ja EU-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuista aiheuttaa hämmennystä paitsi eduskunnan ulkopuolella, kuten opiskelijajärjestöissä, myös eduskunnassa.

Alun perin 119 kansanedustajan allekirjoittamasta aloitteesta nimensä poisti jo tiistaina sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok), ja keskiviikkona samoin aikoo menetellä Jari Myllykoski (vas). Tiistaina hän ei sitä ehtinyt tehdä, koska talousvaliokunnan kokous venyi ja kanslia ehti mennä kiinni.

[..] “Olen aina ollut lukukausimaksuja vastaan. Sitä paitsi vuoteen 2014 asti on voimassa kokeilu, jossa joissakin vieraskielisissä ohjelmissa maksuja voidaan periä. Ensin pitää katsoa, mitkä ovat kokeilun tulokset”, Vahasalo perustelee nimensä poistamista.

Lue lisää: HS 8.1.2013