”Kertausharjoitukset palautetaan entiselle tasolleen”

Puolustusministeri Jyri Häkämies ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo puhuivat Kokoomuksen perinteikkäässä ryhmähuoneessa

Kansanedustaja Raija Vahasalo järjesti eduskunnassa keskustelutilaisuuden ajankohtaisista asioista. Kokoomuksen perinteisen ryhmähuoneen seinät pullistelivat ympäri Uuttamaata saapuneesta väenpaljoudesta, kun puolustusministeri Jyri Häkämies alusti tilaisuuden aluksi Puolustusministeriön vastuualueen tulevaisuudennäkymiä.

Puolustusvoimien komentaja amiraali Kaskeala on ollut huolestunut Suomen puolustuksen rahoituksesta. Puolustusministeri pystyi jo hehkuttamaan valoa tunnelin päässä: budjettikehyskauden aikana puolustusvoimien menoihin tulee lisärahoitusta 176 miljoonaa euroa. Myöhemmissä tarkennuksissa otetaan lisäksi huomioon indeksitarkistukset, varaosat ja pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan tarpeet. Näillä rahoilla esimerkiksi välillä vakavasti notkahtaneet reservin kertausharjoitukset pystytään tulevina vuosina nostamaan entiselle tasolleen, 25.000 mieheen. Samoin ilmavoimien tarvitsemat lentotunnit ja merivoimien alusvuorokaudet palautetaan myös oikealle tasolleen.

Kansainväliset suhteet kunnossa

Puolustusministeri Häkämies pystyi tarjoamaan oman lisänsä viime aikoina käytyyn keskusteluun Suomen kansainvälisistä suhteista. Ministeri tapaa pikaisesti USA:n puolustusministeri Robert Gatesin Brysselinmatkallaan. Pidempiin keskusteluihin on mahdollisuus saadun kutsun perusteella tehtävällä virallisella vierailulla, joka toteutuu ilmeisesti syyskuussa.

Ruotsin ja Suomen politiikalla selkeä ero

Puolustusministeri on käynyt pohjoismaisella tasolla keskusteluja kollegojensa kanssa. Hänen mukaansa Ruotsin ja Suomen politiikalla on selkeä ero. Ruotsi on luopunut alueellisesta puolustuksesta ja keskittää päämielenkiintonsa ja voimavaransa kansainväliseen toimintaan. Suomessa toimitaan lähes päinvastoin. Suomi kyllä osallistuu kansainväliseen toimintaan, mutta keskittää voimavaransa kansalliseen puolustukeen. Puolustuspoliittista keskustelua on mahdotonta käydä ilman keskustelua Natosta. Puolustusministerin mukaan suhde Natoon tulee olemaan aikanaan mukana puolustuspoliittisessa selonteossa. Nyt on hyvä aika keskustelulla luoda pohjaa tälle kannalle.

Ruotsin ja Suomen eroja päästiin puimaan myös ministeri Häkämiehen toisen vastuualueen, valtionyhtiöiden omistajapolitiikan valossa. Häkämiehen mukaan Suomi suhtautuu valtionyhtiöiden myymiseen hyvin selektiivisesti. Jos tulevaisuudessa jonkin valtionyhtiön osakkeita myytäisiin, se tapahtuisi vain tarkkaan harkitusti ja siitä saatava tuotto pitäisi käyttää kansalaisten hyväksi.

Ministerin tiukka aikataulu ei antanut mahdollisuutta pitkään esitykseen, mutta se sai aikaan vilkkaan keskustelun ja kysymyksiä sinkoili.

Kirkkonummen Sanomat 21.6.2007

Leave a Reply