Yritä uusiksi, Matti Apunen!

Toukokuu 16th, 2012

EVAn valtuuskunnan johtaja Matti Apunen nosti HS-kolumnissaan esille tärkeä asian,  hyvien opettajien palkitsemisen. Valitettavasti hän ei osunut maaliin kahdessa perusasiassa: ajoituksessa ja opetustyön luonteen ymmärtämisessä.

Vaikka asia on tärkeä, se on jäänyt vähälle huomiolle. Matti Apusen epäonneksi Suomessa mahtuu keskusteluun vain yksi asia kerrallaan. Silloin kun puhutaan jääkiekon MM-kisojen lippujen hinnasta, Suomen tulevaisuus ja muut epäoleelliset asiat on syytä unohtaa. (Vinkkinä: tämä oli sarkasmia).

Toinen osuma maalin ohi liittyy opettajien perusluonteen ymmärtämiseen. Opettajat odottavat ehdotonta oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta. Kun kaikki tekevät tärkeää ja vaativaa työtä, silloin ei tunnu reilulta palkita joitakin isommalla palkalla.

On silti turha luulo, etteikö ammattikunnan sisällä ole tarkka tieto siitä, kuka on hyvä opettaja ja kuka huono. Huonoille opettajille työ on kaksinverroin rankkaa. Mikäli ei ole ammattitaitoa ja kykyä ottaa dynaaminen ryhmätilanne haltuun, käsissä on lauma villejä ja jokainen oppitunti on koettelemus.

Tietämättömästä hyvien opettajien palkitseminen isommalla palkalla kuulostaa loistavalta idealta: sitä saa, mitä mitataan ja mistä palkitaan. Käytännössä kyse on markkinoiden tuomisesta koulumaailmaan. Toimisiko se?

Ei toimi! Tutkijoiden kokemus maailmalta on karu. Kun USA:ssa työvoimatoimistoja palkittiin sen mukaan, miten hyvin ne löysivät työnhakijoille työpaikkoja, kaikki keskittyvät löytämään lyhytaikaisia, huonosti palkattuja tehtäviä. Numerot saatiin ylös, mutta todelliset, hyvää ammattitaitoa vaativat pitkäaikaiset työpaikat alas. Samoin koulumaailmassa rahapalkkioiden viljely on johtanut yhtä huonoihin tai korkeintaan vaatimattomiin tuloksiin.

Hyville opettajille tärkeä palkkio on nähdä omien oppilaidensa kukoistavan. Omat oppilaat ovat lähes omia lapsia, joiden pärjäämistä elämässä seuraa vielä vuosien ja vuosikymmenten päästä. Opettajaystävääni lainaten: “Hyvässä työssä on mukana tunne eikä pelkkä järki”.

* * *

Palkitsemiseen on muitakin muotoja kuin raha. Koulumaailmassa hyvä työ palkitaan käytännössä joskus pahalla. Hyvä opettaja, joka pärjää vaativan ryhmän kanssa, saa helposti kuulla: “Kun pärjäät näiden kanssa, sinulle voidaan laittaa muutama oppilas lisää”. Kuitenkin opettajat kokevat riittävän pienen opetusryhmäkoon sellaiseksi, joka mahdollistaa sekä opettajan että oppilaiden onnistumisen kokemukset.

Yksi palkitsemisen muoto on se, mitä Apunen jo teki Jormalle ja Jaakolle: kiitos. Kun joku tekee hyvää työtä, siitä on syytä kiittää.

* * *

Monelle ihmiselle hyvä opettaja on ollut se nimenomainen ihminen, joka on ratkaissut ammatinvalinnan ja tulevaisuuden suunnan. Siksi on asiasta on edelleen tärkeää puhua.

Tuoreen Sutton-säätiön tutkimuksen mukaan hyvät opettajat ovat tärkein sosiaalisen liikkuvuuden lähde. Laajan kohorttitutkimuksen mukaan pidempi koulutus pienensi selvästi ruotsalaisten kuolleisuutta vähemmän koulutusta saaneeseen, muuten samanlaiseen ikäryhmään verrattuna.

* * *

Kun jääkiekon MM-kisat ovat vielä menossa, Matti Apunen voi miettiä avaustaan uusiksi. Tärkeän aloitteen voi uudistaa tarkemmin harkittuna ja uusilla foorumeilla. Suomen tulevaisuus tehdään luokkahuoneissa.

Posted in elävästä elämästä, koulutuspolitiikka, politiikka | No Comments »

Hyvän elämän jäljillä

Toukokuu 5th, 2012

Mitä ovat menestys ja hyvä elämä? Eri ihmisille ne merkitsevät eri asioita.

Äskettäin Ateneumissa päättynyt Carl Larsson -näyttely Hyvän elämän jäljillä antoi yhdenlaisia vastauksen. Carl ja Karin Larsson muokkasivat kodistaan valoisaa ja lapsirakasta. Kodin vaaleat värit, käytännön estetiikka ja kuvien välittämä kuulas ja lämmin tunnelma ovat nousseet esikuviksi ympäri maailmaa. Samaan aikaan ihailtuja töitä luova Carl Larsson valittaa ystävälleen Anders Zornille: “Halveksin omaa luomistyötäni ja annan sille pitkät. Minne se kantaisikaan, on vaimo ja lapset ja niin hirvittävän vähän rahaa pankissa..”

Oli pakko pohtia aiemman blogikirjoitukseni (Kokoomuksen kannatus kolmeenkymppiin – ja yli!) herättämiä kommentteja ja kannanottoja. Niissä haluttiin käyttää monenlaisia leimoja eri puolueista. Kuka on menestyjä ja kuka luuseri?

Oliko Carl Larsson menestyjä? Ehdottomasti – vaikka hänelle olikin hirvittävän vähän rahaa pankissa. Minusta menestyjiä ovat kaikki, jotka pitävät epäitsekkäästi huolta perheestään ja yrittävät luoda ympärilleen paremman ja valoisamman maailman. Se luo vakaan mielen ja tavoiteltavan päämäärän. Menestykseen riittää, että tulee toimeen ja antaa tulevaisuudelle mahdollisuuden.

Ateneumin näyttely välittää hienosti Carl Larssonin elämän ja uran kaaren. Alkuvaiheen kuvista välittyy perheen lämmin ja välitön tunnelma. Uran vakiinnuttua töihin alkaa hiipiä mahtipontisuutta ja jäykkyyttä. Lopulta Carl Larsson ja hänen perhe-elämänsä on helppo kohde August Strindbergin hyökkäykselle. Olisiko mukana ollut aimo annos laskelmointia ja kateutta?

* * * *

Hyvän elämän tavoitteluun on monia keinoja. Elämysten hakeminen hienoista näyttelyistä ja konserteista. Osuustoiminta-aate, josta menossa olevat HOK-Elannon vaalit antavat kainon muistutuksen.  Opiskelu, josta Jukka Poikakin komentaa laulussaan: “Käy koulut ja hanki pätevyys”.

Hienointa hyvän elämän tavoittelussa on, että se ei ole keneltäkään muulta pois. Hyvä elämä ei ole nollasummapeliä – vaikka tämän päivän strindbergien reaktioista niin voi kuvitella.

Posted in elävästä elämästä, koulutuspolitiikka, kulttuuri, taide | No Comments »

Oppivelvollisuusiän nostaminen tehotonta lisälusimista

Huhtikuu 23rd, 2012

Opetusministeri Jukka Gustafsson ilmoittaa haluavansa nostaa oppivelvollisuuden ikärajan 18 vuoteen. Hänen perustelunaan tälle on nuorten syrjäytymisen estäminen. Ministerin ehdotus on täysin väärä ratkaisu. Sillä vain siirretään ongelmia eteenpäin.

Pääkaupunkiseudulla suuri ja tunnettu ongelma on toisen asteen opiskelupaikkojen liian vähäinen määrä. Moni nuori ei pääse opiskelemaan, koska opiskelupaikkoja ei ole väkilukua vastaavasti. Oppivelvollisuus ilman opiskelupaikkoja on turha vaatimus, joten opetusministeriön pitää keskittyä opiskelupaikkojen lisäämiseen.

Opetusministeriltä on syytä vaatia johdonmukaisuutta ja hallitusohjelman noudattamista.
Ensinnäkin peruskoulun tuntijakoa uudistettaessa opetusministeri ei halunnut korjata koulujen opetustuntimäärien alueellisia eroja. Tasa-arvon kustannukset olisivat nousseet liian suuriksi. Nyt opetusministerillä on varaa monta kertaa kalliimpaan oppivelvollisuusiän nostoon. Mistä rahat siihen ovat peräisin?
Toiseksi syrjäytyneet nuoret pinnaavat jo nykyisen oppivelvollisuuden aikana peruskoulussa. Miten heidät tavoitetaan paremmin jatkamalla oppivelvollisuutta? Nuoret kokevat sen vain lisälusimisena.

Nykyisessä hallitusohjelmassa ei puhuta mitään oppivelvollisuusiän nostosta. Sen sijaan siinä luvataan, että ”nuorisotyöttömyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen torjumiseksi jokaiselle nuorelle taataan työ-, opiskelu-, kuntoutus- tai harjoittelupaikka. Etsivää nuorisotyötä edistetään. Nuorisotyön ennaltaehkäisevää päihdetyötä tuetaan. Nuorten työpajatoimintaa kehitetään.”

Eduskunnan sivistysvaliokunta teki keväällä 2008 oma-aloitteisesti suuren työn. Etsimme yhteistyössä laajan asiantuntijajoukon kanssa tehokkaita keinoja, joilla estää nuorten syrjäytymistä. Koko kevään jatkuneen käsittelyn jälkeen muotoilimme 11 konkreettista toimenpidettä, joilla voidaan ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Ehdotettu oppivelvollisuuden jatkaminen ei merkitse vastuun kantamista. Yhtenä toimenpiteistä sivistysvaliokunta vaati nuorten seurantajärjestelmää. Sen tarkoitus on seurata peruskoulunsa päättäneitä nuoria esimerkiksi 25-vuotiaaksi asti. On oltava yksi selkeä vastuutaho, joka seuraa nuoren edistymistä ja selviytymistä. Yhden oppivelvollisuusputken sijasta käytettävissä on silloin täysi keinovalikoima. Kun syyt syrjäytymiseen ovat moninaiset, myös lääkkeiden pitää olla räätälöityjä ja yksilöllisiä. Hyviä keinoja on kehitetty jo lukuisa joukko.

Kun syrjäytymisen vastainen työ suunnataan toimiviksi todettuihin keinoihin, saadaan samalla rahalla enemmän tuloksia. Tulokset ovat tärkeämpiä kuin suuret otsikot.

Posted in elävästä elämästä, hyvinvointipolitiikka, jupinaa, koulutuspolitiikka, politiikka | 1 Comment »

Kokoomuksen kannatus kolmeenkymppiin – ja yli!

Huhtikuu 6th, 2012

Iltasanomien helatorstaina julkaisemassa kuntavaaligallupissa kokoomukselle ennakoidaan 26 % kannatusta, SDP:lle 17 %, keskustalle 16 %, vihreille 11 %, perussuomalaisille 10 %, vasemmistoliitolle 8 %, kristillisdemokraateille 5 % ja RKP:lle 4 %.

Kaikki tuijottavat prosentin murto-osien liikahduksia silmä tarkkana. Murto-osien sijasta muutoksille pitää asettaa kunnon tavoitteet. Minusta Kokoomuksen ei pidä tyytyä alle kolmenkymmenen (30) prosentin kannatukseen. Ehkä ei vielä kuntavaaleissa, ehkä ei vielä seuraavissa eduskuntavaaleissa, mutta lähitulevaisuudessa. Politiikka on tahdon asia.

Perusteluja tavoitteelle on helppo antaa useita. En aio kiinnittää paljonkaan huomiota niihin helppoihin perusteluihin, kuten Sauli Niinistön loistavaan menestykseen presidentinvaaleissa. Saulia äänestettiin Kokoomuksesta riippumatta.

Toinen helppo perustelu on muiden puolueiden kompurointi. Ei ole käytännössä yhtäkään kilpailevaa puoluetta, joka voi olla ylpeä omasta suorituksestaan. Riittää, kun katsoo muutaman viimeisen viikon otsikoita lehdistä. Kompurointiakin pahempi on keskinäinen nilkkojen potkiminen puolueiden sisällä.

Laajempana kokonaisuutena voi katsoa historiallista kehitystä. Tilastokeskuksen trendeistä voi todeta, että Kokoomuksen kannatus on ollut melko tasaisessa nousussa viimeiset 60 vuotta. Kaupungistuminen ja kouluttautuminen on tehnyt tehtävänsä. Ei kehitys tähän lopu.

Jotkut vasemmistohenkiset viisastelijat ovat pilkallisesti väittäneet, että ihmiset kuvittelevat olevansa menestyjiä ja äänestävät siksi menestyjien puoluetta, Kokoomusta.  Väitteen molemmat osat ovat puppua.

Ensinnäkin ihmiset eivät kuvittele olevansa menestyjiä, vaan ovat sitä. Kaikilla mittareilla mitaten tietomme, elintasomme ja elämisen tasomme ovat nousseet huimasti. Tiedon vallankumous ja tekniikan kehitys on tuomassa vielä uusia parannuksia. Maailman tieto ja kaikkien muiden ihmisten osallisuus ovat yhtä lailla amerikkalaisen suuryrityksen johtajan kuin afrikkalaisen matontekijän tavoitettavissa.

Toiseksi kokoomus ei ole menestyjien puolue, vaan yhtä lailla työväestön ja toimihenkilöiden puolue. Kokoomuksen tavoitteissa ja arvoissa on mahdollisuuksien yhteiskunta; yhteiskunta, joka antaa kaikille mahdollisuuden menestyä. Epäonnistuminenkaan ei ole lopullista, vaan mahdollisuus oppia ja aloittaa uudestaan. Mahdollisuuksien yhteiskunta ei ole näköharhaa, vaan tavoiteltava ja tavoitettavissa oleva visio.

Kokoomuksen puheenjohtaja ja pääministeri Jyrki Katainen sekä puoluesihteeri Taru Tujunen ovat tehneet loistavaa työtä. Odotan heiltä ja koko Kokoomus-tiimiltä vieläkin parempaa. Ei prosentin osia, vaan kovalla työllä, alttiudella keskustella ja kuunnella sekä uskottavalla toiminnalla kansan luottamus kokonaan uudelle kymmenluvulle.

* * * * *

Pääsiäinen on kristikunnalle uuden armon ja uuden alun juhlaa. Kotipihallani krookukset kukkivat rohkeasti, vaikka vieressä huokuu paksu hanki. Uutta kesää ja 30 prosenttia kohti!

Posted in eduskunta, elävästä elämästä, politiikka, sosiaalipolitiikka | 2 Comments »

Kelpaako miljardien lisä bruttokansantuotteeseen?

Maaliskuu 16th, 2012

Suomen talous on tiukoilla. Kaikista paikoista etsitään mahdollisuuksia säästöihin ja leikkauksiin. Kannattaa kuitenkin etsiä myös mahdollisuuksia kasvattaa kakkua.

Koulutuksen ja kansan menestyksen suhde on aina ollut intuitiivisesti vahva. Kaikkialla on uskottu siihen, että lisäämällä kansalaisten koulutusta teemme heistä kaikin tavoin aktiivisempia, osaavampia ja terveempiä. Kouluttamalla lapsemme pystymme tulevaisuudessa kilpailemaan paremmin kansainvälisesti ja tuotamme lisäarvoa. Enää nämä oletukset eivät ole vain uskon varassa. Niille on saatu myös vahva tutkimusperäinen pohja.

Stanfordin yliopiston ekonomisti Eric Hanushek kehitti vuonna 2008 uuden menetelmän tarkastella maan bruttokansantuotteen ja sen lasten opintomenestyksen välistä yhteyttä. Hän sai tulokseksi, että mikäli yhdessä maassa sen lasten oppimismenestys on vuonna 1960 ollut edes puolen standardihajonnan verran parempi kuin kilpailijamaassa, sen bruttokansantuote on kasvanut kokonaista yhtä prosenttiyksikköä nopeammin aina vuoteen 2000 asti.

Yhdysvallat on ollut pitkään huolissaan kansainvälisestä kilpailukyvystä. Sen lasten oppimistulokset ovat jääneet jälkeen kilpailijamaista. McKinsey & Co on Hanushekin mallin perusteella arvioinut, että USA on huonomman koulutuksen tason vuoksi menettänyt vuoden 2010 tasolla jopa 8-10% mahdollisesta bruttokansantuotteestaan, eli noin 2.1 tuhatta miljardia dollaria. USA:ssa johtopäätös on ollut selvä: maan kilpailukyky riippuu dramaattiisesti sen koulutusjärjestelmän hyvyydestä.

Suomessa moni asia toimii loistavasti, mutta kilpailijamme yrittävät vieläkin kovemmin. Koulutuspolitiikan kehittäminen menneisyyteen tuijottamalla ei riitä.

USA:n mallin mukaisesti voi miettiä, mitä keskimääräisen osaamistason nostaminen tuo tullessaan. Parempi koulutus merkitsee paitsi isompaa kakkua, myös onnellisempia yksilöitä, parempaa kansanterveyttä ja suuria säästöjä sosiaali- ja terveyskuluissa.

Kelpaako meille 20 miljardin euron lisä bruttokansantuotteeseen?

Posted in hyvinvointipolitiikka, koulutuspolitiikka, maailmalta, politiikka, terveys | No Comments »

Salailua ja lymyilyä

Helmikuu 24th, 2012

Mitä ja miten kouluissa opetetaan nyt, vaikuttaa seuraavat viisikymmentä vuotta lastemme ja maamme tulevaisuuteen. Henry Fordia lainaten: “Tulevaisuus tehdään maamme luokkahuoneissa”. Enää ei opetella Afrikan ja Pohjanmaan jokia, vaan nykyään tarvitaan kykyä hakea tietoa, arvioida sen luotettavuutta ja ratkaista ongelmia. Tarvitaan monipuolista kielitaitoa ja vuorovaikutuskykyä. Yhteistä maailman nuorille huippujohtajille on se, että he ovat oppineet säilyttämään uteliaisuutensa ja halunsa selvittää itse, miten tekniikka, talous, ihmiset ja maailma toimivat.
 
Suomessa peruskoulu tarvitsee kiireellä uutta innostuksen ryöppyä, suuntaa ja panostusta. Olimme kymmenen vuotta sitten Euroopan ja maailman kärkeä tietotekniikkaosaamisessa, nyt olemme jääneet kauaksi taakse. Entinen monipuolinen kieliohjelma on rapistunut niin, että vieraina kielinä opiskellaan vain englantia ja ruotsia. Missä ovat saksan, ranskan ja venäjän osaajat, eksoottisemmista kielistä puhumattakaan? Yliopistot valittavat, että opiskelu siellä pitää aloittaa matematiikan perusteiden kertaamisella. Peruskoulun puolella osa alueellista eriytymistä on se, että toisissa kunnissa säästellään ja kouluissa annetaan opetusta vain aivan pakollinen minimimäärä, toisissa reilusti enemmän. Koko peruskoulun ajalla ero saattaa olla jopa 500 tuntia, eli osa lapsistamme saa noin kouluvuoden verran vähemmän opetusta kuin toiset.
 
Jotta lapsemme ja maamme voivat menestyä myös tulevaisuudessa, tarvitaan kaikilla tahoilla intohimoa koulutuksen ja oppimisen puolesta.
 
Opetusministeriön virkamiestyöryhmä on valmistellut peruskoulun uutta tuntijakoa, eli ratkaisua siitä, mitä ja miten kouluissamme opetetaan seuraavat 10-20 vuotta. Hallitusohjelmassa on määritelty tarkkaan se, mihin tavoitteisiin uudella tuntijaolla pyritään: “vahvistamaan taito- ja taideaineiden opetusta, liikuntaa sekä yhteiskunnallista kasvatusta ja arvokasvatusta ja ympäristökasvatuksen asemaa sekä oppiaineiden välistä yhteistyötä ja monipuolistamalla kieliohjelmia.” Lisäksi hallitusohjelmaan on kirjattu, että “Koulujen eriytyminen estetään.”
 
Odotamme suurella kiinnostuksella, mitä tuleman pitää. Tuntijaon valmistelua on tehty todella suljettujen ovien takana. Työryhmä ei ole kuunnellut ulkopuolisia tahoja, ei myöskään ole kertonut tietoja valmistelun etenemisestä tai ehdotuksen sisällöstä.
 
Tiedotustilaisuus, jossa ehdotus luovutetaan opetusministeri Jukka Gustafssonille, on tänään kello 9-10. Yritin sivistysvaliokunnan puheenjohtajana päästä tilaisuuteen, saamaan edes kärpäsenä seinällä ensi käden tietoa. Opetusministerin erityisavustaja Aleksi Kalenius käytännössä kielsi minulta pääsyn tähän tilaisuuteen. Myöhemmin järjestettävään sidosryhmätilaisuuteen, jossa ministeri ei oikeastaan ehdi olemaan paikalla, olen tervetullut. Pitäisikö olla huvittunut vai pöyristynyt?

Posted in eduskunta, elävästä elämästä, jupinaa, koulutuspolitiikka, politiikka, taide, tiede | No Comments »

Maailman paras p-koulu

Helmikuu 17th, 2012

Ruotsissa kysellään aiheesta, mitä tapahtui maailman parhaalle koululle.  Ruotsin koulutusradion (UR) TV-sarja Världens bästa skitskola on nostanut provosoivasti maan opetusjärjestelmän puutteet pöydälle.

Perusopetuksen läpi menee oppilaita, jotka koulun päättymisen jälkeen eivät oikeastaan osaa lukea, kirjoittaa tai laskea. Lukioiden ja ammattillisten oppilaitosten yhdistelmä, nuorisokoulu, tuottaa oppilaita, joilta puuttuu sekä yleissivistys että ammattitaito. Vapaakouluissa on onnistuttu korostamaan yksityistämisen huonoja piirteitä. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt Ruotsia harjoittamasta menestyksekästä koulutusvientiä ympäri maailmaa.

Kun Suomessa vieraanani on käynyt Pisa-turisteja ympäri maailmaa ottamassa meiltä oppia, ensimmäisten ruotsalaisten tuloa sai odottaa todella pitkään. Nyt sekin karvas kalkki, opin hakeminen Suomesta, on jo nielty.

Opetusministeri Jan Björklund on nyt useampaan otteeseen viitannut suomalaiseen esimerkkiin, esimerkiksi tarpeeseen nostaa opettajankoulutuksen tasoa.

Olen itse ollut huolestunut siitä, että Suomessa jotkut pyrkivät ottamaan mallia Ruotsista. Vaikka nuorisokoulu on mallina tyrmätty Suomessa, jotkut haihattelijat pullauttavat samat ajatukset eri nimellä aina uudestaan esille.

Suoritin noin 15 vuotta sitten hallinnon arvosanaa rehtorin pätevyyttä varten. Yhtenä opettajistani oli nykyinen Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä. Eräällä luennolla hän kyseenalaisti sen, että Suomessa opettajilla on ylempi korkeakoulututkinto – eihän muuallakaan Euroopassa ole. Olin silloin ja olen edelleen jyrkästi eri mieltä. Hyvin koulutetut ja itsenäiset opettajat ovat Suomen erityinen vahvuus, jota meillä käyvät vieraat hämmästelevät ja ihailevat.

Suomessa on maailman paras koulu. Nyt pitää torjua hölmöjä päätöksiä. Kyllä mekin pystymme tekemään siitä maailman parhaan p-koulun. Leikkaamalla resursseja, lopettamalla numeroiden antaminen ja oppilaiden tukitoimet,  tinkimällä opettajien ammattitaitovaatimuksista ja siirtymällä nuorisokouluun olisimme ottamassa suuntaa alamäkeen. Minä pusken pulkkaa toiseen suuntaan.

Posted in elävästä elämästä, jupinaa, koulutuspolitiikka, maailmalta, politiikka | No Comments »

Ei huolta presidenttiehdokkaista, vaan kannattajista

Helmikuu 4th, 2012

Olen sen verran nuorempaa ikäluokkaa, että en opiskeluaikanani joutunut enää todistamaan stalinistista hekumaa. Silloin innostuneet ylioppilaat – mm. Björn Wahlroos etunenässä – todistivat, miten porvarit ja omistava luokka on mennyttä ja kapitalismi on kuollut. Historia osoitti vallan muuta.

Nyt viimeiset vaalit ovat osoittaneet, että matka samanlaiseen joukkohysteriaan ei ole kovin pitkä. Paavo Rautio HS:ssä kuvasi tätä politiikan laivana, josta vedenpitävät laipiot puuttuvat. Hetken innostuksen vallassa ihmiset huljahtelevat koko laivan laajuudelta ja uhkaavat kaataa koko laivan. Kyse ei ole siitä, että perussuomalaisilla tai vihreillä olisi suurta kannatusta, vaan siitä, että hetken mielijohteessa on niin helppo tykätä tai inhota. Homma voi helposti karata käsistä.

Presidentinvaalien ehdokkaat ovat vaalikampanjassa osoittaneet käyttäytymisellään olevansa tehtävän mittaisia. Ylilyönteihin ovat syyllistyneet jotkut kannattajat. Edes toimittajat eivät ole onnistuneet pysymään saappaissaan.

Olin jo ottaa pulttia, kun erässäkin uutislähetyksessä näytti siltä, että vaaleissa on vain yksi ehdokas.  Niinistön nimeä ei edes mainittu, mutta toisissa vaalijuhlissa toimittaja heittää voitonmerkkiä. Onneksi ystävä muistutti, että jokainen ylilyönti sataa Saulin laariin.

Yliopistolta kuulin hyvän esimerkin: Ankaran Pekka-hehkutuksen jälkeen eräs opiskelija kehtasi ilmoittaa´äänestävänsä Saulia. Kaikki muut kääntyivät katsomaan häntä ja kysyivät: “Mikä *** sinä oikein olet?”

Ehkä tässä kaikessa on kyse kypsymättömyydestä ja vastuun pakoilusta. Kun Esa Saarinen aikoinaan ylpeili pystyneensä jatkamaan puberteettia yli kolmekymppiseksi, se on nykyään normi. Professori Alison Gopnik Kalifornian ylipistosta selittää, että ihmisten aivoista jää nykyään kehittymättä ne hillikkeet, joita vastuunottaminen vaatii. Siksi on helppo vouhkata ja siksi on helppo hypätä innostuneena mihin tahansa kelkkaan.

Vastuuta on helppo vaatia muilta. Se pitää kuitenkin kantaa itse.

Posted in elävästä elämästä, luokittelematon, politiikka, vaalit | 1 Comment »

Kuka pelkää alkolukkoa? Entä kuskia ilman alkolukkoa?

Tammikuu 5th, 2012

Siitä on jo kymmenen vuotta, kun ”alko-ukkomies” Henrik Söderlund soitti minulle. Hän pyysi päästä esittelemään alkolukkoa, jonka oli lainannut Ruotsin puolelta. Suomessa sellaisia ei vielä ollut, mutta monessa muussa maassa ne olivat olleet käytössä jo kauan.

Ihmettelin kovasti, mistä laitteesta on kyse ja annoin Henrikille mahdollisuuden esitellä sitä. Alkolukko oli siihen aikaan iso ja kierrejohdollinen.  Nykyisin se on kehittynyt pieneksi, kännykän kokoiseksi ja näköiseksi langattomaksi laitteeksi.

Innostuin laitteen mahdollisuuksista ja tein sen puolesta vuonna 2002 lakialoitteen. Lakialoitteeseen sain kerättyä yli 100 kansanedustajan nimen. Nimien kerääminen oli hauska operaatio. Kukaan ei ollut kuullutkaan moisesta värkistä.   Naureskellen he laittoivat nimensä paperiin ja varmuuden vuoksi tiedustelivat, ettei kyse ollut alkoholiliikkeen oveen laitettavasta lukituksesta.

Silloinen liikennevaliokunta puheenjohtajanaan Erkki Pulliainen otti lakialoitteeni käsittelyyn. Valiokunta edellytti hallituksen selvittävän mahdollisuudet vähentää rattijuopumuksia esimerkiksi alkolukkoa hyväksikäyttäen.  Liikenneministeri Kimmo Sasi otti viisasti aloitteesta kopin ja laittoi työryhmän valmistelemaan asiaa.  Työtä jatkoi seuraava liikenneministeri. Hallituksen esitys kolmevuotiseksi kokeilulaiksi syntyi.

Kokeilun tuloksiin oltiin varsin tyytyväisiä ja laki vakinaistettiin. Nyt alkolukon käyttö on laajentunut myös koululaiskuljetuksiin. Samalla laite on kehittynyt ja hinta halventunut. Lopullinen tavoite on saada alkolukko vakiovarusteeksi kaikkiin uusiin autoihin.

Silloin, kun meillä vasta aloitettiin alkolukkojen kokeilu, Ruotsissa oli jo tavoitteena saada alkolukko vakiovarusteeksi kaikkiin henkilöautoihin vuonna 2012.  Tavoite ei ole toteutunut vielä. Kehitys menee hitaasti.

Rattijuoppous on yksi kuolemaan johtavien liikenneonnettomuuksien suurimmista syistä. Ajokortin hyllyttäminen ei paljon auta, sillä auto kulkee ilman korttiakin. Tehokkaampaa on lukita auto niin, että auto ei käynnisty, kun veressä on promilleja.

Rattijuoppo maksaa itse oman alkolukkonsa.  Hänet myös ohjataan hoitoon. Alkolukko on pelastanut monen ihmisen elannon, sillä kortin ottaminen pois kokonaan ammatissaan autoa tarvitsevalta vie pois alta myös työn. Lain mukaan alkolukko mahdollistaa rajoitetun ajo-oikeuden yhdellä autolla, johon on asennettu alkolukko. Samalla se estää rikoksen toistamisen. Jos alkolukkoa väärinkäytetään, ehdollinen ajo-oikeus otetaan pois.

Nykyisin olisi mahdollista asentaa alkolukko vakiovarusteeksi uusiin autoihin. Kun asennus tehdään tehtaalla, kustannukset jäävät kohtuullisiksi. Lisäksi laitteet kehittyvät koko ajan huimaa vauhtia. Uusia laitteita ei pysty huijaamaan polkupyöränpumpulla tai vieruskaverin puhalluksella.

Muistatteko vielä, miten turvavyöt tulivat autoihin? Ne tulivat ensin kokeiluna. Alkuun ne olivat kömpelöitä ja hankalia. Kaikki valittivat niistä. Nykyisin jokainen pitää turvavöitä aivan itsestäänselvyytenä. En usko, että menee montakaan vuotta siihen, että myös alkolukko nähdään itsestäänselvyytenä.

Onhan se alkolukko turhake. Jos kukaan ei lähtisi kännissä ajamaan, alkolukkoja ei tarvittaisi. Samalla tavalla lukkiutumattomat jarrut ovat turhake. Mikäli kaikki ajaisivat kelin ja liikennetilanteen vaatimalla nopeudella ja turvaväleillä, tavallisilla jarruilla pystyisi pysähtymään ilman ongelmia.

Kun tein aloitteen alkolukon käyttöönotosta, mielessäni ei ollut kuva rattijuopon ruhjomasta lapsesta. Nyt jokainen isä ja äiti yhdistää mielessään kuvaan oman lapsensa kasvot. Siinä entistä vahvemmat perusteet nopeuttaa kehitystä.

Posted in eduskunta, elävästä elämästä, hyvinvointipolitiikka, laki, liikenne, turvallisuus, yleistä | No Comments »

Sähköriippuvainen kansa

Joulukuu 28th, 2011

Olen aina ollut sitä mieltä, että yhden vaihtoehdon varaan ei auta tuudittautua.  Jos se ei toimi, ei ole mitään. jäljellä.  Aina pitää olla jokin varasuunnitelma, jokin vaihtoehto jäljelle.

Kotitalouksissa kannattaa olla muutakin kuin pelkkä sähkölämmitys, tai pelkkä öljylämmitys, joka ei toimi hetkeäkään ilman sähköä.  Omassa kodissani on varaava takka, jota näillä sähkön hinnoilla käytetään muutenkin ahkerasti. Viimeisten sähkökatkojen aikana pakasteet ovat sulaneet, mutta ainakin ihmiset ovat pysyneet lämpiminä. Tarvittaessa ruokaa saa syntymään kaasugrillillä, vaikka kaasuliesi olisi kokin unelma.

Sama varautumisen periaate meillä on ollut suhteessa puhelimiin. Lankaliittymä on nykyään aika hävyttömän kallis, ainakin suhteessa kännykkään. Siitä huolimatta emme ole luopuneet lankapuhelimesta.  Kännykät eivät aina toimi edes normaaliolosuhteissa. Nyt nähtiin, että muutaman tunnin sähkökatkon jälkeen kännykkämastojen valot yksi toisensa jälkeen sammuivat ja yhteys katosi kokonaan.  

 Tuudittautuminen siihen, ettei susi koskaan tule, on itsensä huijaamista.  Se koskee meitä kaikkia.  Viranomaiset eivät ole ottaneet riittävästi poikkeustilanteita huomioon, koska niitä tulee niin harvoin. Eräällä tavalla myös hyväksytään se ajatus, ettei poikkeustilanteissa mikään kuitenkaan toimi eikä siihen siksi tarvitse edes varautua. 

Pelastuslaitoksen ja muiden viranomaisten pitää kuitenkin toimia niin sateessa kuin pakkasessa, niin tyynessä kuin myrskysäässä.  Minua todellakin hämmästyttävät joidenkin viranomaisten lausunnot, ettei poikkeustilanteisiin voida varautua. Poikkeustilanteitahan varten esimerkiksi sisäministeriö on olemassa. 

 Entäpä sitten sähköyhtiöt?  Netti kaatuu, tieto ei kulje, ei edes pelastusviranomaisille.  Tiedon esteetön ja nopea kulku on a ja o.  Nyt pelastuslaitos istutti oman miehensä sähköyhtiön tiloihin, koska tietoa ei muuten ollut saatavissa! 

Tiedon kulkeminen myös kansalaisille on osa turvallisuutta. Olen usein törmännyt siihen, ettei tätä puolta osata ottaa huomioon eikä arvosteta.  Ei kuulu niihin tärkeisiin hoidettaviin asioihin., vaikka oikea tieto saattaisi estää monta pulmaa syntymästä.

Usein nopein tietolähde on lehtien nettisivut. Esimerkiksi tässä sähkö- ja vesikatkossa Iltalehden sivuilta löytyi ensimmäisenä tieto Veikkolan tilanteesta. Joskus aikaisemmin vastaavassa poikkeustilanteessa eräs radiotoimittaja sanoi , että älkää soittako hätänumeroon, ei sinne pääse.  Soittakaa meille radioon, kun haluatte apua. 

Valitettavasti näyttää siltä, että ruotsalaiset ovat meitä edellä turvallisuusasioissa.  Siellä  myrsky ei tuottanut yhtä suuria tuhoja ja ongelmia kuin meillä. Yksi syy oli se, että Ruotsissa sähköenergia kulkee paljon enemmän maakaapeleissa.  Milloin meillä päästään samaan? Maakaapelit voivat tietysti olla kalliimpia, mutta köyhällä ei tunnetusti ole varaa halpaan. Siinä saisi myös korkeille siirtomaksuille vastinetta. Minkä arvoiseksi lasketaan kansalaisten turvallisuus?

Ongelmat herättivät myös muita kysymyksiä. Milloin kotitalouksilta vaaditaan, että asuinrakennuksissa on oltava muutakin kuin se yksi ja ainoa lämmitysjärjestelmä?  Milloin kriittisissä paikoissa on oltava oma tai helposti lainaksi saatava aggregaatti?

Kaikkea ei tarvitse hoitaa lainsäädännön kautta, myös oman järjen käyttö on sallittua. Kaikki ovat varmasti kuulleet kotivarasta. Ehkä siihen lisäksi on viisasta hankkia kunnon vesikanisterit poikkeusoloja varten.  On aika toivotonta hakea vettä perheelle kattiloissa.  Toimivat taskulamput ja patteriradiot pitäisi kuulua jokaiseen talouteen itsestäänselvyytenä.

Ei näillä lakeuksilla poikkeustilanteet tule täysinä yllätyksinä. Vaikka meillä ei ole tornadoja, trombejakin on nähty jo riittävästi. Meillä on omat haasteemme ja poikkeusolomme, emmekä ole niihinkään riittävästi varautuneet.   Nyt on viimeistään herättävä.  Huomenna tulee uusi myrsky.

Posted in elävästä elämästä, hyvinvointipolitiikka, jupinaa, terveys, turvallisuus, yleistä, ympäristö | No Comments »

« Older Entries